keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Children's television sausage factory

Koitan tässä kiriä kiinni näitä TV thursday -haasteita, jotta olisin ajan tasalla sitten torstaina. Ja nyt olen siis hauskinta tv-sarjaa etsimässä... tuossa pari päivää sitten juuri hehkutin Green Wingiä (eli siis Vikatikkiä, kiitos suomentajalle avusta) viime vuosien hauskimmaksi. Mutta nyt jos laajennan aikahaarukkaa vielä leveämmäksi, niin on kyllä yksi sarja joka nauratti hurjasti lapsena ja hihityttää vielä näin aikuisenakin. Tämä muistuu aina tasaisin väliajoin mieleen ja sitten aina kurkin joko sitä jo olisi julkaistu edes jonkilaisena DVD-boksina. Mutta ei vieläkään. Onneksi jokunen ihminen on lataillut "juutuuppiin" pieniä palasia joista voin nostalgisoida. Niin ja taaskaan en sitä suomenkielistä nimeä kyllä saa päähäni, eli jälleen kaipaa apua jos joku muistaa!


Kuvalainaus: You Can't Do That on Television Wikipedia.org

Kyseessä on siis kanadalainen You can't do that on television. Täysin lapsille (ja nuorille) suunnattu komediasarja, jossa ei limaa, vettä ja piirakanheittoa säästelty. Sketseistä koostuva, toistuvilla gägeillä ja järjettömillä hahmoilla roiskiva sarja riemastutti minua aikoinaan ykäburgereilla, teloituskomppanialla ja lukuisilla kaappivitseillä. Olisin niiiiiiiin halunnut olla mukana tuon sarjan tekemisessä. Lapset pääosassa ja aikuiset vaan statisteja (muistelen nähneeni vain neljä eri aikuista niissä jaksoissa joita suomen tv aikoinaan lähetti). Ihan loistavaa! Alun Children's television sausage factory -animaatio on muuten hyvin läheistä sukua Terry Gilliamin Monty Python -pätkille.

Sarjalla on oma fanisivusto/tietokanta. Sieltä ja wikipediasta olen onkinut paljon selville sarjasta ja sen historiasta. YCDTOTV ei ollutkaan nimittäin mikään yhden tuotantokauden hupi, vaan sarjaa tehtiin pitkään, eli vuosina 1979-90. Oma fanikauteni löytyy sieltä 80-luvun loppupuolelta, jolloin myös suosikkini Doug Ptolemy oli kuvioissa vahvasti mukana. Kiitos fanisivuston tiedän nyt myös mitä Dougille kuuluu tänään. Niin ja mikä parasta, sarjasta ja sen tekemisestä on tehty dokumenttielokuva You can't do that on Film. Eli jos sitä DVD-boksia ei sitten koskaan ilmesty päädyn ehkä hankkimaan sen. Jipii...


Pakko kuitenkin lisätä että kyllä tämäkin saa minut hykertelemään hervottomasti. Lähinnä kuitenkin vain Sheldonin hahmon ansiosta. Siksi vain sivumaininta.

Kuva: cdon.com


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti