Rock'n rollin itsemurhaa

Tänään musiikkihaasteessa Day 7 A song by your favourite band. Nyt vetää kyllä suun mutrulle. En oikein osaa nimetä suosikkibändiä (enää). Tuntuu että kuuntelen enemmän sooloartisteja. En ole oikein minkään bändin osalta ole faniutunut niin että osaisin tai omistaisin jokaisen albumin. Ja kun ei suoraan tule mieleen mitään, se taitaa tarkoittaa että sellaista ei ole. On myös aikoja, jolloin jotain on kuunnellut ihan mielettömästi ja sitten taas aikoja jolloin stereoissa ei soi yhtään mitään. Ota nyt tästä sitten selvää...

Tähän vois nyt nimetä viime aikoina eniten kuunnellun, tai eniten livenä nähdyn bändin. Tai sitten sellaisen bändin jonka tuotantoa löytyy eniten omasta levyhyllystä tai vaan sellaisen jonka lähes koko tuotannon omistaa. Mutta onko niistä sitten mikään oikea vastaus. Nostan kuitenkin näin virtuaalisesti hattua Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändille, PMMP:lle ja iihanalle Moon (Cakes)-poppoolle, jonka kaikki levyt todellakin taidan omistaa (olen varmaan yksi harvoista). 

Kunnia laskeutuu nyt kuitenkin legendaarisen suomalaisen tyttöbändin harteille. Suosikkibändini on siis Tavaramarkkinat, jota olen kuljettanut mukanani vaihtelevalla innolla jo lapsuudesta asti (jolloin tosin Liisa Akimofin soolotuotanto oli minulle kovempi juttu). Tilikirja-levyn ja sinkkujulkaisut kun vielä saisi CD:llä. C-kasetti alkaa olla jo aika puhki.

Kirja joka jäi kesken

... uih miten helppo vastata. Jäi kesken ja sai jäädäkin. Edelleenkään ei kiinnosta sitten pätkääkään. Eikä muuten kiinnosta paljon kohuttu ja ihan palkittukin saman kirjailijan seuraavakaan teos. Kertakaikkiaan ei.

Kirja joka jäi kesken on tämä:

Kuva: adlibris.com

Otan pussikaljani mieluummin livenä ja ihan itse nautittuna. Kiitos.

Oodi hirttäytyneille

Movie monday kysyy tänään elokuvaa, joka on saanut minut itkemään. Koska olen kova tyttö eläytymään ja pahimmillani olen itkenyt jonkin kertakaikkisen kamalan kickboxing-elokuvan aikana, on vaihtoehtoja vastaukseksi useita. Päätin sitten keskittyä miettimään mikä elokuva viime vuosien aikana on liikuttanut minua kaikkein eniten.

Pyörittelen mielessäni nyt kahta eri elokuvaa, joita en osaa laittaa järjestykseen. Ensimmäisen näin tietäen että jollekin hahmoista käy huonosti ja itkin siksi jo alusta alkaen. En kuitenkaan tiennyt kenelle hahmoista ikäviä tapahtuu, joten tarina tuntui sitäkin traagisemmalta. En nyt sanoisi että tämä elokuva on silti mitenkään elämää suurempi, mutta sen aihe ja teemat vain itkettävät. Piste. Elokuvan tunnelma on melodramaattinen ja tunteet vellovat sitä katsoessa joka suuntaan. Välillä tunsin jopa silkkaa inhoa ja vihaa sen henkilöitä kohtaan. Eniten kuitenkin hämmentää se, että kyseessä on nuortenelokuva. Tämä tanskalaisen Kasper Munkin esikoisohjaus on henkisesti Hip Hip Hora ja Säg att du älskar Mig -elokuvien viitoittamalla tiellä ja ammentaa samoista teemoista. Kyseessä siis tanskalainen nuortenelokuva Hold om mig.

Kuvalainaus: Nimbus Film

Toinen valintani on elokuva, josta en alkukohtaisesti tiennyt mitään muuta kuin sen kotimaan. Tiesin siis olevani menossa katsomaan Kanadalaista elokuvaa. Kyseinen asia (siis kanadalaisuus) itsessään luo minulle jo jonkinlaisia odotuksia, sillä jos suoraan kysytään niin en äkkiseltään keksi yhtään läpeensä huonoa kanadalaista elokuvaa. Mutta kanadalaisuus sikseen...

Elokuva Monsieur Lazhar yllätti minut kaikin puolin. Se oli koskettava ja lämmin elokuva, mutta yhtä aikaa pysäyttävä ja hämmentävä. Ohjaaja Philippe Falardeausta en ollut aiemmin edes kuullut, mutta taitava hän on sillä elokuva on saanut useita ehdokkuuksia ja palkintoja. Elokuvan tarinan tai teeman osalta en pysty viittaamaan mihinkään muuhun elokuvaan. Voin ainoastaan todeta sen olevan hyvin "kanadalainen". Tunnelmaa voi verrata ehkä Atom Egoyanin elokuviin, ainakin jollakin tasolla. Monsieur Lazharin tarinassa on niin monta punaista lankaa, että en ala tässä sen kummenpiin juoniselostuksiin. Niitä voi kurkkia vaikka IMDB:stä jos elokuva on vieras tai sen tarina kiinnostaa.

Kuvalainaus: Wikipedia.org

Tärkeimpänä lienee kuitenkin nyt se itku. Elokuva sai minut itkemään sekä surusta, ilosta että onnesta. Lopputekstien aikana vuodatetut kyyneleet olivat luultavasti sekoitus kaikkia kolmea- Suurin kysymys kuuluukin minkä ihmeen vuoksi koneenkäyttäjillä on niin kiire lyödä valot päälle ja saada sali tyhjäksi? Minä olisin mieluusti vellonut vielä elokuvan tunnelmissa ja salin pimeydessä.

Nyyh.

Tales of the City

Kirjahaasteessa kysytään parasta lukemaani kirjasarjaa. Vastaan sarjalla, josta pidän luettuna, kuunneltuna (äänikirjana) ja tv-sarjanakin. Jos muistelen oikein, niin ainoastaan ensimmäinen osa on suomennettu. TV-sarjana olen nähnyt ensimmäisen kirjan ja muutaman osan toistakin (ja taas internetin kätköistä löytyy lisää tietoa - kolmaskin kirja on visualisoitu minisarjaksi).

Kirjasarjaan on alunperin kuulunut 6 teosta, joille kirjailija on tätä nykyä kirjoittanut vielä kolme lisäosaa (uusin ilmestyy v. 2014). Näissä nyt ilmestyneissä kahdeksassa teoksessa käydään läpi San Franciscossa asuvien henkilöiden elämään 70-luvulta alkaen aina nykyhetkeen asti.

Kyseessä on Armistead Maupinin Tales of the City -saaga, johon kuuluvat kirjat Tales of the City (suom. Kertomuksia kaupungista), More Tales of the City, Further Tales of the City, Babycakes, Significant Others, Sure of You, Michael Tolliver Lives, Mary Ann in Autumn ja vielä ilmestymätön The Days of Anna Madrigal. Maupin on itse lukenut ainakin kuusi ensimmäistä äänikirjoiksi. Toimivat erinomaisesti myös kuunneltuina.

Kuva: adlibris.com

Ei taida olla toista kirjasarjaa jonka kanssa olisin niin paljon itkenyt ja nauranut kuin tämä. Itselläni on vielä lukematta sarjan uusin, Mary Ann in Autumn, mutta odottelen kirjaa parhaillaan saapuvaksi, joten pian olen taas ajan tasalla Barbary Lanen väen kuulumisista.

Kuva: Adlibris.com

Let me in - let me out

Musiikkihaastessa menossa päivä 6 - Day 6 A song from your childhood.
Äidin c-kasetilta löytyy... tämä oli niin mun suosikki. Paljon mitään muuta en tästä bändistä sitten tiedäkään, mutta onneksi Wikipedia osaa kertoa tähänkin oman osansa.

Suojelee sitä kipinää

Day 5 A song from the first band/artist you saw live. Etsitään siis ensimmäistä livekokemusta. Elämäni ensimmäisellä ihan oikealla keikalla (eli siis näitä kaupunkien ilmaiskonsertteja en nyt laske) olin 17-vuotiaana. Pääsin alaikäisenä livahtamaan erään koulun aikuisoppilailleen järjestämälle Kauko Röyhkän keikalle. Se olikin sitten menoa. Sen jälkeen seuraavat melkein kymmenen vuotta kävinkin sitten kaikilla mahdollisilla Röyhkän keikoilla jotka kohdalle sattuivat.

Tässä musiikkivideoilua aitoon Hittimittarityyliin, eli Majavalakki!

Now all I got is a Barbie Doll-crotch

Viime viikon haaste meni leffamaanantaissa ohi, koska en osannut vastata. Silloin kysyttiin mitä elokuvaa odotan kaikein eniten. Enhän minä toki odota mitään uutta, vaan rakastan rypeä vanhassa...

Tänään kysytäänkin sitten vuosikymmenen parhainta roolisuoritusta. Vuosikymmenellä viitataan siis vuosiin 2000-2013, mikä on minulle suotuisaa sillä saan palata "vanhaan" ja pääsen näin hyppäämään vuoteen 2001. Eli rimaa hipoen tälle vuosikymmenelle tullaan.

Saanko siis esitellä teille suosikkiroolisuoritukseni, täältä tulee Hedwig!

Kuva: cdon.com

Hedwigin roolissa monilahjakkuus John Cameron Mitchell joka on paitsi luonut hahmon, myös ollut mukana käsikirjoittamassa näytelmää, elokuvasovitusta ja ohjannut ko. elokuvan. Ärsyttävän nerokasta...

Hedwig and the Angry Inch nyt vain yksinkertaisesti on 2000-luvun alun parhaimpia elokuvia. Niin hyvä että kahdesti piti katsoa valkokankaalta ja yhä menisi. Mutta jos joku muu esittäisi Hedwigiä, voisi jäädä katsomatta.

I'm gonna twist your head off, see?

Musiikkihaasteen neljäs päivä - Day 4 Your favourite album track. P.J. Harvey oli jossakin vaihessa minulle erittäin rakas. Tässä kyseisessä kappaleessa on mielenkiintoista se, että pidän huomattavasti enemmän sen demo- kuin originaaliversiosta. Koska internetin syövereistä ko. versiota en onnistunut löytämään, joudutte hyvät ihmiset hankkimaan sen itse itsellenne.

Valintani mielestäni parhaimmaksi albumiraidaksi on allaolevan levyn ensimmäinen raita, Rid of Me. Ja korostan siis että kyseessä on nimenomaan tuon 4 Track Demos -levy, ei Rid of Me levy. Tämä versio on rautaa ja ienverta!

Kuva: cdon.com

Kirja jonka olen lukenut yli kolme kertaa

Kirjahaasteessa jatkan otsikon mukaisesti. Olisi hienoa vastata tähän jollakin upealla klassikolla, mutta valitettavasti kirja jonka olen lukenut reilusti yli kolme kertaa ja jonka aina päädyn lukemaan kun sen vain avaan on tämä:

KUVA: Adlibris.com

Eikä siinä oikeastaan mitään valitettavaa ole. Carrie puhutteli minua jo teini-ikäisenä ja varmaan ammennan edelleenkin siitä samasta angstista kun kirjaa luen. Taannoin keskustelin erään miehen kanssa, joka ei kertakaikkiaan ymmärtänyt Carrieta. En tiedä olenko naisena jotenkin etuoikeutettu tajuamaan kirjasta tasoja, jotka miehiltä jäävät löytymättä. Itseäni Carrie riipaisee todella syvältä.

Carrie on juuri sopivan mittainenkin useaan lukuun ja pidän siitä että kyseisen kirjan kanssa herra Kingillä on pysynyt hyvin "lapaset kädessä." Tarina ei siis ole rönsyillyt sinne tänne tuonne ja tuhansiksi sivuiksi. Oletan, että jos Carrie ei olisi ollut esikoinen, vaan kypsynyt kirjaksi asti vasta kymmenen vuotta myöhemmin, olisi pituudeltaan vähintään nelinkertainen.

Aina joskus pohdin miten hienoa olisi nähdä Carrie dramatisoituna näyttämölle - tulisi jotenkin DePalman filmatisointia konkreettisemmaksi. En tiedä onko kukaan koskaan missään tätä näyttämöllä esittänyt. Kertokaa jos tiedätte jotain. Minun puolestani Tampereen teatteri voisi ottaa tämän seuraavaksi King-projektikseen. Tämän(kin) soisin menevän Tampereelle siksi, että siellä pyöri aikoinaan oikein mukiin menevä näytelmäversio Piinasta. Genre on siis jo hallussa.

My friend don't listen to the crowd

Musiikkihaasteessa päivä 3 - Day 3 Your favourite single. Tämä on helppo. Suosikkisingleni on ehdottomasti David Bowien Jump They Say albumilta Black tie White noise (1993). Olin aikoinaan aika otettu siitä, että Bowie teki kappaleen skitsofreniaa sairastanut veli(puoli) mielessään. Pidin sinkusta sen ilmestyessä ja pidän siitä edelleenkin paljon. Mielestäni levyltä ei muuta hyvää sitten löydykään, vaan koko sanoma on kiteytetty tähän yhteen kappaleeseen.

Paras tv-sarja joka jätettiin kesken

Ensimmäiseksi ajattelin ehdottaa tähän kaikkien high school -aiheisten tv-sarjojen ehdotonta suosikkiani, Popularia. Muistelin sen jotenkin jääneen kesken. Piti sitten ihan tarkistaa, että miten sen sarjan loppu oikein menikään. Ja niinhän se oli, että ilmeisesti siinä vain varmisteltiin (käsikirjoittajien taholta) että jos jatkoa olisi ollut luvassa niin sitten olisi ollut mistä jatkaa. Mutta ei, tätä sarjaa ei oltu peruttu missään vaiheessa eikä se siis ole keskenjäänyt. Harmillisen lyhyt vain. Popularissa erityisesti ne sivuhahmot miellyttivät mua kovasti, erityisesti ihana sosiopaatti Mary Cherry.

Sitten muistelin sen David Lynchin On the Airin loppuneen myös jotenkin aivan kesken. Ihan vain muutaman jakson muistan nähneeni radioaseman Twin Peaks -tunnelmaisia meininkejä. Mutta enpä kyllä voi tunnustaa muistavani sarjasta mitään muuta kuin tapahtumapaikan ja tunnelman, joten siitä tuskin on TV-torstain kysymäksi parhaimmaksi keskenjääneeksi.

Valintani siis osuu värikylläiseen, hyväntuuliseen ja kertakaikkiseen mainoon tv-sarjaan nimeltä Pushing Daisies. Herttainen tarina ja loistavat hahmot, joista kaikkein eniten taidan kaivata taitouintitätejä (loistavat Swoosie Kurtz ja Ellen Greene). Hienoa oli myös se, että katsoimme sarjaa asuinkumppanin kanssa yhdessä (ei mitenkään normaalia), kun kerrankin löytyi jotain yhteistä ja molempia miellyttävää katsottavaa. Mahtava sarja, jolle kävi kyllä tosi köpelösti.

Kuvalainaus: Wikipedia.org

Avaat kaasuhanan myrkyttäen

Musiikkihaasteessa on tänään aiheena ensimmäinen ikinä omistamani albumi. Tarkennettuna siinä kysytään: Day 2 A song from the first album you ever bought. Ensimmäinen levyni (tai oikeastaan c-kasettini) oli Leevi and the Leavingsin kokoelma, joka on koottu yhtyeen kolmelta ensimmäiseltä studioalbumilta. Osa kappaleista on ilmeisesti julkaistu aiemmin vain singleinä, sillä kaikkia ei kolmelta ensimmäiseltä levyltä kuitenkaan löydy. 

Kuvalainaus: Wikipedia.fi

Minä en toki mitenkään erityisesti halunnut ostaa Leeviä, vaan mieluilin tuon huilua soittavan koiran perään. Muistaakseni äiti antoi minulle luvan valita yhden kasetin eikä paremmin katsonut perään mitä valitsin. Hämmennys oli pienellä lapsella suuri, kun kasetilta soikin koiran soittaman huilumusiikin sijaan rempseää "sinä miestenlehdessä pyllistit" rallatusta. Tänä päivänä tokin olen ikionnellinen että ensimmäinen oma kasettini/levyni on juuri kyseinen ja että altistumiseni Leevien tuotantoon on alkanut jo hyvin nuoresta.

Valintani on albumin ehdottomasti synkein ja taustoiltaan 80-lukuisimman kuuloinen Mary Jane. Mulla oli lapsena tähän myös hieno koreografia, jossa avasin sen "kaasuhanan" hienoilla käsiliikkeillä ja tuuperruin lopuksi lattialle. Aah, ollapa nyt joku videotallenne tuosta spektaakkelista.

30 day book challenge ja Sofi

Riipaistaanpa samalla tämäkin käyntiin. Minulla tuntuu nyt riittävän asiaa aiheesta kuin aiheesta. Ilmeisesti tämä monen vuoden ei-tekstiksi-patoaminen aiheuttaa nyt kirjoitusripulin.

Ensimmäiseksi kirjahaasteessa kysytään parhainta viime vuonna lukemaasi kirjaa. Minulle tämä siis tarkoittaa kirjaa, jonka luin vuonna 2012. Viime vuosi oli todella kiireinen, joten ehdin lukea vain muutaman kirjan. Parhain niistä kuoriutui joulupaketista ja ehdin sen joulupyhien aikana saada juuri luettua. Ikäväkseni joudun toteamaan, että kirjavalintani on siinä mielessä tylsä että se kuoriutui todennäköisesti valtaosan joulupaketeista. Mutta toisaalta voin kyllä tunnustaa myös ihan aidosti pitäneeni kirjasta.

Kuva: Adlibris.com

Sofi Oksaseen suhtaudun siinä mielessä ristiriitaisesti, että jotenkin harmittaa että Viron paras kirjailija on suomalainen. Siis virolaisten puolesta. Ja toisaalta suhtaudun ristiriitaisesti siksi että todellakin inhosin Oksasen Baby Janea, vaikka sen suhteen odotukseni olivat tosi korkealla. Sen sijaan Stalinin lehmät ja eritoten Puhdistus miellyttivät kovasti. Eli jatka Sofi vaan Viron historian parissa. Minä luen kyllä.

Jumala puhuu mulle TV:ssä, kadulla ja autoradiossa

Musiikkihaaste alkaa tällä kysymyksellä - mikä on eniten kuuntelemasi kappale?. ELi Day 1 The song you play the most. Se nyt vain on niin, että kun istun tietokoneella ja laitan "jotain" soimaan taustalle, se jokin on useimmiten tämä. Silloin kun tämä ilmestyi, ajelin töiden puitteissa paljon autolla ja olin jotenkin aina kovin mielissäni kun kuulin tämän laulun. Auton ratissa istuin myös silloin kun tämä kappale oli ensisoitossa jollain Ylen kanavalla (oletettavasti YleX).

Pakko tunnustaa, että en ole koskaan oikein lämmennyt muille Pariisin kevään biiseille. Olen yrittänyt, mutta ehkä en ole vaan tarpeeksi älykäs niille. Haluaisin kovasti pitää bändistä enemmän, mutta ei vaan pysty. Tyydyn siis toistaileksi fanittelemaan vain tätä Saarta. Ja on muuten aivan loistava tämä video!

Ja sitten se musiikkihaaste

Etsin pitkään sellaista itselle sopivaa musiikkihaastetta, ja päädyin sitten tähän listaan. Näitä eri variantteja oli useita, lyhyempää ja pidempää - kuukaudesta vuoden kestoiseen. 50 päivää oli sopivasti passeli ja hiukan laajempi. Valitsin tämän myös siksi, että tässä ei heti aloiteta suosikkilaululla ja saan silti vastata hautajaiskysymykseen. Näillä mennään.

Day 1 The song you play the most
Day 2 A song from the first album you ever bought
Day 3 Your favourite single
Day 4 Your favourite album track
Day 5 A song from the first band/artist you saw live
Day 6 A song from your childhood
Day 7 A song by your favourite band
Day 8 A song that reminds you of your favourite TV Show
Day 9 Your favourite new release (2 months)
Day 10 An awesome driving track
Day 11 A song that is amazing to hear played live
Day 12 A song that makes you laugh
Day 13 The song that contains your favourite lyric
Day 14 A song from an album with brilliant cover art
Day 15 Your favourite TV show theme tune
Day 16 A song that reminds you of a holiday
Day 17 A song that you relate to a family member
Day 18 A song you will never get sick of
Day 19 A guilty pleasure
Day 20 A song you can't help but sing too
Day 21 The song that reminds you of your closest friend (tag them!)
Day 22 A song that you love to relax to
Day 23 A song you always play before a night out
Day 24 A song from an artist/band you've just discovered
Day 25 A song from the last album you bought
Day 26 A song you love but nobody would expect you to!
Day 27 Your karaoke song
Day 28 A song you love because of its lyrics
Day 29 A song you love because of its video
Day 30 A older song you've only recently started listening to
Day 31 A song from somebody your friend introduced you to
Day 32 A song you've performed infront of people
Day 33 A song from any artist/band you've seen live
Day 34 A song from an artist/band you wish you could see live
Day 35 A song you love but used to hate
Day 36 A song from a band a family member introduced you to
Day 37 Your favourite Beatles song
Day 38 Your favourite cover of a song
Day 39 A song with a great music video
Day 40 A song that brings back amazing memories
Day 41 A song that brings back bad memories
Day 42 Your favourite 80's track
Day 43 Your favourite 90's track
Day 44 A song you play air guitar too
Day 45 Your favourite acoustic version of a song
Day 46 The first song you ever bought
Day 47 The only song you like by a band you otherwise hate
Day 48 A song you loved this time last year
Day 49 Your favourite love song
Day 50 Your favourite song of all time

Tämä siis törkeästi kopioitu Facebookista. Ja ei, en todellakaan usko että selvitän haasteen 50:ssä päivässä. Saa siis nähdä kauanko kestää...

Children's television sausage factory

Koitan tässä kiriä kiinni näitä TV thursday -haasteita, jotta olisin ajan tasalla sitten torstaina. Ja nyt olen siis hauskinta tv-sarjaa etsimässä... tuossa pari päivää sitten juuri hehkutin Green Wingiä (eli siis Vikatikkiä, kiitos suomentajalle avusta) viime vuosien hauskimmaksi. Mutta nyt jos laajennan aikahaarukkaa vielä leveämmäksi, niin on kyllä yksi sarja joka nauratti hurjasti lapsena ja hihityttää vielä näin aikuisenakin. Tämä muistuu aina tasaisin väliajoin mieleen ja sitten aina kurkin joko sitä jo olisi julkaistu edes jonkilaisena DVD-boksina. Mutta ei vieläkään. Onneksi jokunen ihminen on lataillut "juutuuppiin" pieniä palasia joista voin nostalgisoida. Niin ja taaskaan en sitä suomenkielistä nimeä kyllä saa päähäni, eli jälleen kaipaa apua jos joku muistaa!

Kuvalainaus: You Can't Do That on Television Wikipedia.org

Kyseessä on siis kanadalainen You can't do that on television. Täysin lapsille (ja nuorille) suunnattu komediasarja, jossa ei limaa, vettä ja piirakanheittoa säästelty. Sketseistä koostuva, toistuvilla gägeillä ja järjettömillä hahmoilla roiskiva sarja riemastutti minua aikoinaan ykäburgereilla, teloituskomppanialla ja lukuisilla kaappivitseillä. Olisin niiiiiiiin halunnut olla mukana tuon sarjan tekemisessä. Lapset pääosassa ja aikuiset vaan statisteja (muistelen nähneeni vain neljä eri aikuista niissä jaksoissa joita suomen tv aikoinaan lähetti). Ihan loistavaa! Alun Children's television sausage factory -animaatio on muuten hyvin läheistä sukua Terry Gilliamin Monty Python -pätkille.

Sarjalla on oma fanisivusto/tietokanta. Sieltä ja wikipediasta olen onkinut paljon selville sarjasta ja sen historiasta. YCDTOTV ei ollutkaan nimittäin mikään yhden tuotantokauden hupi, vaan sarjaa tehtiin pitkään, eli vuosina 1979-90. Oma fanikauteni löytyy sieltä 80-luvun loppupuolelta, jolloin myös suosikkini Doug Ptolemy oli kuvioissa vahvasti mukana. Kiitos fanisivuston tiedän nyt myös mitä Dougille kuuluu tänään. Niin ja mikä parasta, sarjasta ja sen tekemisestä on tehty dokumenttielokuva You can't do that on Film. Eli jos sitä DVD-boksia ei sitten koskaan ilmesty päädyn ehkä hankkimaan sen. Jipii...

Pakko kuitenkin lisätä että kyllä tämäkin saa minut hykertelemään hervottomasti. Lähinnä kuitenkin vain Sheldonin hahmon ansiosta. Siksi vain sivumaininta.

Kuva: cdon.com

Sä oot mun Johnny - mä oon sun Baby

TV-torstaissa on kysytty taannoin ärsyttävintä reality-ohjelmaa. Asiaan olen paneutunut lukemalla toisten vastauksia ja pohtimalla omia kokemuksiani eri reality-ohjelmien katsomisesta. Myötähäpeää herättää turhan moni. Ärsyttävät julkisuustyrkyt ja realitystä toiseen kiertävät tutut naamat saavat ihokarvat nousemaan pystyyn monesti. Mutta joukossa on myös ikisuosikkeja. Hei, mä ihan oikeasti tykkään BB-Nikosta ja Teuvosta! Aivan sama mitä ne tekee tai missä ne on. Oli myös itsestään selvää että tottakai Jukkapoika löytyy uudesta Vain Elämää:stä.

Valintani ärsyttävimmäksi reality-ohjelmaksi on kuitenkin hämmentävä tanssikilpailun muotoon puettu parinmuodostusoppa Dirty Dancing: The Time of your life. Tässä siis naiset (eli Babyt) ja miehet (eli Johnnyt) opettelevat tanssimaan Dirty Dancingin tanssiosuuksia. Parinmuodostusteemaa pönkitetään tanssiparivalinnoilla ja haastetehtävien palkinnoilla. Ja tottakai tässä sarjassa on tuomaristo, ollaanhan toki idols-talent-dance meets kaikki ne parinmuodostusohjelmat -tyylisen genren parissa.

Kuvalainaus: Wikipedia.org

Koska en ole koskaan nähnyt Dirty Dancing -elokuvaa, oli erittäin hämmentävää nähdä sarjasta random-jakso, jossa Johnnyt joutuivat nostamaan Babyt vedestä suorin vartaloin käsiensä päälle (kuten kuulemma elokuvassa) ja pitämään neitoja siellä mahdollisimman pitkään. Voittajapari voitti sitten jonkun intiimin yön kelomajassa aivan kahden kesken. Ja sitten seuraavana päivänä taas tanssittiin. Tuomarit höpisivät jatkuvasti parien välisistä kemioista kyllästymiseen asti. Ymmärrän kyllä, että elokuvan todellinen fani osallistuisi tähän ohjelmaan, mutta suurin osa tanssijoista tuskin olivat elokuvasta kuullutkaan.

En oikein vieläkään ymmärrä miksi ihmeessä tällainen ohjelma on tehty. Syyn tiedän (juhlittiin elokuvan 20v julkaisua). Mutta miksi vielä se toinenkin tuotantokausi?