Ei kai tähän sen enempiä esitelmiä tarvita:
 |
| Kuvalainaus: Patsy Stone Wikipedia.org |
Eurydice Colette Clytemnestra Dido Bathsheba Rabelais Patricia Cocteau Stone
eli tuttavallisesti vaan Patsy Stone
maanantai 30. syyskuuta 2013
Viisi parasta
Kaikkien aikojen ensimmäisessä televisiotorstaissa pyydetään listaamaan tv-sarjojen tämän hetken Top5. Koska en osaa muodostaa järjestyksessä olevaa Top vitosta, päätin vain esitellä lyhyesti viisi suosikkiani. Lähdin pohtimaan ensin juuri nyt pyöriviä tv-sarjoja ja päädyn siihen että sieltä löytyy kaksi minua suuresti ilahduttavaa sarjaa. Ensimmäinen on amerikkalaisversio alunperin brittiläisestä sarjasta Shameless (Hävyttömät). Loistavasti roolitettu musta komedia jaksaa viikosta toiseen naulita minut tv:n ääreen.
Toinen valintani ja suosikkini on brittisarja Broadchurch, jonka tunnelma on niin kolkko ja hämmentävä että selkäpiitä riipii. Ahdistus tarttuu omaankin kurkkuun ja tulen todennäköisesti istumaan kahdesti viikossa tv:n ääressä tämän pikkukaupungin väen parissa.
Sitten koitin miettiä mitä muuta yhtä vangitsevaa, hauskaa tai koskettavaa pyörisi näillä normikanavilla juuri nyt, mutta en keksinyt muuta yhtä mojovaa. Joten zoom out kauemmas menneisyyteen!
Viime keväänä tunteitani kosketti SVT:n tuottama Torka aldrig tårar utan handskar (Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin). Sarja itkettikin ihan hirveästi ja sohva täyttyi joka viikko nenäliinoista. En muista toista fiktiivistä sarjaa jossa olisin näin heittelehtinyt surun partaalla. Tämä siis juu perustuu siihen Jonas Gardellin vasta suomennettuun kirjaan.
Nauramaan minut taas on saanut taannoin esitetty Green Wing. Tämän sarjan suomenkielistä nimeä en kertakaikkiaan muista. Jotenkin se liittyi sairaalaan, mutta ei pikagooglauksella löytynyt. Ken muistaa, voisi mulle vinkata. Kiitos.
Mutta asiaan... tämä sarja oli niin posketon että oikeasti nauroin ääneen ja jäin tuijottamaan paikoilleni. Vauhti ja verbaliikka oli niin mieletöntä että toimii uusintakatseluillakin. Ainakin minun huumorintajuuni kolahtaa.
Profit on puolestaan on sarja jonka kaikkein mieluimmin näkisin uudestaan. Se on ainakin kahdesti tullut suomen tv:stä, aluksi näin ihan vahingossa ja toisella kertaa oikein odotin. En tiedä miten aika on kohdellut tätä 90-luvun ihmettä, mutta mieluusti taas katselin miten Jim Profit avaa juppiasuntonsa salaisen oven ja menee nukkumaan pahvilaatikkoon. Oijoi.
 |
| Kuvalainaus: Wikipedia.org |
Over and out.
Kehollista romantiikkaa
Movie mondayssa pyydetään nimeämään mielestäni kaikkein huonoin elokuva. Tämä valinta tekee tiukkaa. Mieli tekee vastata heti Tarantinon Pulp Fiction, mutta sen huonous liittyy niin paljon henkilökohtaisuuksiin, että pitänee vain todeta että todellakin inhoan sitä. Kaikkein huonoimmaksi sitä en pysty kuitenkaan luokittelemaan.
Sitten tekee mieli vastata Uli Edelin ohjaama Last exit to Brooklyn. Miten niin hyvä kirja saadaan pilattua totaalisesti. Ja Jennifer Jason Leigh Tralala-prostituoituna. Voi yök! JJL inho kesti monta vuotta tämän elokuvan jälkeen. Mutta ei, se on häpeällinen versio Hubert Selby jr:n loistavasta kirjasta mutta ei siltikään kaikkein huonoin.
Kolmanneksi käväisee mielessä Matrix, jota en saattanut edes katsoa yhdeltä istumalta vaan useissa osissa vhs-kasettia pysäytellen. Ja siltikään en muista elokuvasta mitään muuta kuin ne pysäytyslennot ja Keanu Reevesin takin. Ei siltikään kannuksia kaikkein huonoimmaksi
Mikä siis on kaikkein huonoin... valintani on Buttgereitin Nekromantik. Kertakaikkiaan niin ällöttävä että pikakelauksella olen elokuvan aikoinaan katsonut. Ehkä nyt monen vuoden jälkeen voisi yrittää uudelleen, mutta sellainen ellottava maku tulee suuhun jos edes ajattelen...
 |
| Kuvalainaus: Nekromantik Wikipedia.org |
Että näin. Aamen.
Elokuva, joka mullisti maailmani
Olen nähnyt paljon elokuvia, jotka juuri sillä katseluhetkellä ovat olleet vaikuttavia ja tuntuneet maailman parhaimmilta. On kuitenkin yksi elokuva ylitse muiden, joka on pysynyt mukana vuodesta toiseen.
Näin Carlos Sauran Korppi sylissä -elokuvan ensimmäisen kerran yläaste-ikäisenä. Muistan maanantai-aamun liikuntatunnilla kyselleeni oliko joku muu katsonut sunnuntai-illan elokuvan, mutta ketään ei löytynyt. Kesti vuosia saada VHS-kopio, jonka olen onnistunut vuosien saatossa naarmuttamaan niin, että tekstitys rätisee. Mutta ei se mitään, osaan repliikit melkein ulkoa. Myös auttavat espanjani alkeet olen oppinut tästä elokuvasta. Puheeni kuulostavat toki makaaberilta ja kuolemanhaluisilta, mutta silti.
 |
| Kuvalainaus: Cria Cuervos / Hypestreet review |
Ana Torrent on ihana. Jeanetten laulu on ihana. Käsikirjoitus on riipivä. Tämä elokuva muutti elämäni ja siitä puhuessani olen tavannut erinomaisia ihmisiä ja kohtalotovereita. Olen myös onnellinen siitä, että olen saanut kunnian nähdä tämän elokuvan myös valkokankaalta. Niin lapset, aikoinaan oli elokuvateattereita joissa pyöritettiin projektoreilla ihan oikeaa filmiä...
Tämä olkoon ensimmäinen vastaukseni ja valintani Movie Monday -haasteeseen.
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Opening credits
Tervetuloa.
Täällä on tarkoitus tehdä tikusta asiaa ja puhua elämän tärkeistä
asioista. Eli elokuvista, televisiosta, kirjoista ja musiikista.
Aloittakaamme siis alkuteksteillä.
Elokuvissa ja televisio-ohjelmissa on alkutekstit, kirjoissa alkusanat tai vaan ne kuuluisat ensimmäiset lauseet. Musiikissa on intro.
Elokuvien alkuteksteistä on painavaa asiaa ja tietoa esimerkiksi seuraavan linkin alla.
 |
| www.artofthetitle.com |
Ensimmäisistä lauseista olen kuitenkin valmis avautumaan enemmän. Minua puhuttelee (vieläkin) eniten legendaarinen
Aujourd’hui, Maman est morte.
Ou peut-être hier, je ne sais pas.
Kalle Salo suomensi tekstin vuonna 1947 seuraavaan, kuuluisaan muotoon
Äiti kuoli tänään. Tai ehkä eilen.
Kyseessä on tietenkin ranskalaisen Albert Camus'n Sivullinen (L'Étranger, 1942).
Tästä voidaankin ketterästi astua aasinsiltaa pitkin musiikki-introon, joka jatkaa samalla teemalla. Eli hyvät naiset ja herrat tämän päivän suosikki-introni löytyy seuraavasta kappaleesta the Cure: Killing an arab.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)