maanantai 30. syyskuuta 2013

Elokuva, joka mullisti maailmani

Olen nähnyt paljon elokuvia, jotka juuri sillä katseluhetkellä ovat olleet vaikuttavia ja tuntuneet maailman parhaimmilta. On kuitenkin yksi elokuva ylitse muiden, joka on pysynyt mukana vuodesta toiseen. 

Näin Carlos Sauran Korppi sylissä -elokuvan ensimmäisen kerran yläaste-ikäisenä. Muistan maanantai-aamun liikuntatunnilla kyselleeni oliko joku muu katsonut sunnuntai-illan elokuvan, mutta ketään ei löytynyt. Kesti vuosia saada VHS-kopio, jonka olen onnistunut vuosien saatossa naarmuttamaan niin, että tekstitys rätisee. Mutta ei se mitään, osaan repliikit melkein ulkoa. Myös auttavat espanjani alkeet olen oppinut tästä elokuvasta. Puheeni kuulostavat toki makaaberilta ja kuolemanhaluisilta, mutta silti.

Kuvalainaus: Cria Cuervos / Hypestreet review

Ana Torrent on ihana. Jeanetten laulu on ihana. Käsikirjoitus on riipivä. Tämä elokuva muutti elämäni ja siitä puhuessani olen tavannut erinomaisia ihmisiä ja kohtalotovereita. Olen myös onnellinen siitä, että olen saanut kunnian nähdä tämän elokuvan myös valkokankaalta. Niin lapset, aikoinaan oli elokuvateattereita joissa pyöritettiin projektoreilla ihan oikeaa filmiä...

Tämä olkoon ensimmäinen vastaukseni ja valintani Movie Monday -haasteeseen.


3 kommenttia:

  1. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta elokuvalta! Oikeasti! Mukavaa, että löytyy yhä ihmisiä, jotka ovat niin intohimoisia elokuvanystäviä, että muistavat jopa repliikit ulkoa. Juuri tälläinen vastaus oli mielessäni kysymystä kysyessäni =)

    VastaaPoista
  2. Kiitosta vaan. Ja ei kun Korppia katsomaan. Joku mukava maahantuoja voisi tehdä kulttuuriteon ja julkaista tämän suomenkielisillä teksteillä DVD:llä (itseltä kun ei sitä Blu-ray:ta löydy).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on niin ärsyttäviä! En ymmärrä ketä päättää elokuvien maahantuonnista, mutta jokainen elokuva, jota itse olen Suomesta yrittänyt etsiä, saan käsiini vain ulkomailta tilaamalla...

      Poista