Booty time across the USA

Nyt on nolojen tunnustusten aika. On olemassa elokuva josta pidän, mutta häpeän tunnustaa sen julkisesti. Aina välillä olen sen kuitenkin joutunut paljastamaan, eritoten hetkinä jolloin saan jotain yhtä mehevää tietoa tilalle. Olen löytänyt kerran kohtalotoverinkin, ja jos oikein muistan katsoimme myös kyseisen elokuvan kerran yhdessä yhteisen nolostuksen kunniaksi. Leffamaanantaissa kysytäänkin tällä viikolla mielestäni aliarvostetuinta elokuvaa. Vaikka vastaukseni onkin päivän myöhässä, luulen että haluan tehdä asiasta julkisen ja tunnustaa teille kaikille: pidän Ford Fairlanesta.

Mielestäni aliarvostetuin elokuva on Renny Harlinin ohjaama Ford Fairlane (The Adventures of Ford Fairlane, 1990). Olikohan suomenkielisessä nimessä vielä lisänä rokkidekkari, en ole varma. Koska se on täysin julkisesti mollattu (ja koska Hra Harlinin elokuvat yleensä menevät toisesta korvastani sisään ja saman tien toisesta ulos) on vaatinut suuria ponnistuksia kertoa että ihan vilpittömästi pidän ko. elokuvasta. 

Kuva: cdon.com

Elokuva on naseva, nokkela ja hauska. Pidän siitä että sen pääroolissa on ei-Bruce-Willis-tai-Sylvester-Stallone, mutta toisaalta filmi on sen verran vanha että nuo ns. isot nimet eivät vielä tainneet kuulua Rennyn sisäpiiriin. Elokuvan casting on onnistunut; juu, siellä on silloinen Kata Kärkkäinenkin. Andrew Dice Clay on sittemmin tullut ihan arvostetuksikin, viimeistään Woody Allenin ohjauksessa. Käsikirjoitus on huonojen ja hyvien sloganeiden sekasotkua. Kerrassaan reimastuttavaa. Tarina on täynnä elokuva- ja musiikkimaailman viitteitä, sillä onhan kyseessä rock'n roll -etsivän seikkailu. Edelleenkin Zuzu Petals -hahmon nimi on mielestäni nerokas. Muistelen Zuzua joka joulu kun "enkeli saa siivet". Ja tämä Harlinin Zuzu on mielestäni ehdottomasti hauskempi kuin se alkuperäinen.

No joo, onhan tämä laskelmoitu, mutta ihan totta hei, kun Ed O'Neill päästä ilmoille "Booty timen" olen joka kerta aivan myyty. Hei Renny; lisää tätä!