Viikonlopun ja Softenginen kunniaksi jatkan musiikki- ja kirjahaasteita Euroviisujen hengessä. Kummassakin kysellään seuraavaksi minua naurattavan ja huvittavan teoksen nimeä. Eli musiikkihaasteessa käynnissä Day 12 A song that makes you laugh ja kirjahaasteessa haussa Kirja joka saa minut hyvälle tuulelle. Yhdistän nämä nyt niin, että haen minua naurattaneita mutta samalla kuitenkin miellyttäneitä yksilöitä. Myötähäpeänaurut ja pilkkaivat nyt sikseen.
Musiikissa nauru syntyy valitettavan usein siitä, että laulaja on kuin onkin tosissaan mutta kuulija ei. Toisaalta taas on paljon juuri naurettaviksi tehtyjä huumorikimaroita. Huumori-iskelmä, humppa tai mikä vaan huumorimusiikki toimii kuitenkin vain harvoin. Esimerkiksi jos Loirin/Kuselan Nauravaa kulkuria kuuntelee tarpeeksi, alkaa se toki jossain vaiheessa naurattaa. Yleensä kuitenkaan ei. Eläkeläisten ensimmäinen levykin nauratti aikoinaan kovasti. Eipä enää. Musiikissa toimii parhaiten parodia joka ei toista itseään. Palataanpa asiaan...
Hyvän tuulen kirjoja sen sijaan minulla on monia. Esimerkiksi Goscinnyn kuvittamat ja Jean-Jacques Sempen kirjoittamat Pikku-Niket toimivat lähes aina. Sanan säily heiluu komeasti myös monissa muissa ns. lastenkirjoissa. Esimerkiksi Pauli Matikaisen Mustakäsi-sarjassa jota luin useaan kertaan lapsena on minua vieläkin huvittavaa tekstiä. Mutta mietitäänpä nyt kuitenkin silti jotain aikuisille suunnattua...
Eli lähtekäämme Norjaan, josta saapuvat Viisuviikigit. Magne Hovdenin toinen romaani ilmestyi suomeksi viime vuonna. Luin sen itse juuri silloin keväällä Euroviisujen alla. Ja kyllä vain, kirja ON huttuista hattaraa ja hömppää, mutta niin ovat Euroviisutkin. Tosissaan ne voi ottaa vasta sitten kun osaa ottaa oikean asenteen ja alkaa nähdä pumpulin läpi paistavat päivänsäteet. Koska Euroviisut ovat kuuluneet elämääni melko pienestä lähtien, olen melkein kuin kala vedessä tämän kirjan maisemissa. Ja minua se siis sekä huvittaa, naurattaa että miellyttää.
| Kuva: adlibris.com |
Hovdenin kirja kertoo Stavrosista, joka päättää koota ympärilleen bändin jonka kanssa voitetaan Euroviisut. Kun kaikki kliseet on käyty läpi, päätyvät he olemaan Viikinkiyhtye. Itseäni kirjassa huvitti eniten viisujärjestelyjen, kanssakilpailijoiden ja heidän esitystensä kirjallinen kuvaaminen. Hekottelin ääneen monessa kohtaa ja
erityisesti ruotsin tuulikone-Carolaan kohdistuvat piikittelyt kuuluivat suosikkeihini.
Samoin tuli mieleen useampikin aiempien vuosien euroviisuedustaja.
Viisuissa kun on viimevuosina nähty niin vampyyreita kuin
merirosvojakin. Viikinkejä ei kuitenkaan vielä toistaiseksi.
Ja kun Euroviisuissa ollaan, niin niillä jatketaan. Valintani minua miellyttäväksi ja naurattavaksi kappaleeksi on Liettuan edustuskappale vuodelta 2006. Kyseessä siis LT United ja edustuskappaleensa We are the Winners. Tämä poppoo koottiin vain ja ainoastaan tätä varten ja mukana lauloivat Liettuan all stars -muusikot Andrius Mamontovas, Marijonas Mikutavičius, Victor Diawara, Saulius Urbonavičius, Arnoldas Lukošius ja Eimantas Belickas. Kerron heistä tuossa alla vielä lisää. Mutta miksi tämä siis naurattaa? No ensinnäkin kaikista osallistuvista maista Liettua oli ensimmäinen joka röyhkeästi otti esiin sen mistä Euroviisuissa on kysymys. "Vote, vote, vote for the winners!" Esityksessään he parodioivat kaikkea sitä mitä euroviisuissa oli jo nähty; tanssisooloja, kuoron käsiliikkeitä, puvustusta ja sanoitusta. Yleisesti oli laulettu suurista aiheista vakavasti ja suuresti kaihoten tai pienistä aiheista kotoisasti ja sympaattisesti. Liettua löi kaiken lekkeriksi, mutta vakavaotteisesti niin. Viittaan tällä siihen, että esittäjät itse ovat kovan tason muusikkoja - näitä puolivillaisia hupipoppoita hassuissa vaatteissa kun kyllä oltiin nähty aiemminkin.
LT United siis koostui kuudesta muusikosta, joista Mamontovas erottuu selvästi johtohahmona tässä esityksessä. Tämä ei suinkaan ole ihme, sillä hän on kenties Liettuan kuuluisin laulaja/lauluntekijä. Ja myös hyvä sellainen. Toinen "päähenkilö" kappaleessa on ns. kakkossolistin virkaa tekevä hymynaamainen ja koripallolauluistaan tunnettu Mikutavičius. (Siis tokihan te tiedätte että Liettuan kansallisurheilu on koripallo ja maa on pärjännyt maailmalla erinomaisesti lajissa.) Kansainvälistä väriä ryhmään tuo Skampista tuttu Diawara. Skamp edusti Liettuaa vuonna 2001, ja siten Diawara pääsi jo toista kertaa viisulavalle. Mamontovasin lisäksi toinen suosikkini Liettualaisten joukossa on megafoniin huutava Urbonavičius, joka on Liettuan kovimman bändin eli alternativehenkistä postpunkpoppia soittavan Bix:in laulaja. Viulua soittava Belickas on tuttu folk-rockia soittavasta Airija-bändistä ja Kekkosen näköinen soolotanssija Lukošius on Mamontovasin vanha bändikaveri Fojen ajoilta. Aikamoinen tähtikaarti liettualaisittain siis nähtiin euroviisulavalla. Brittien tv-selostaja sanoikin komeasti tämän esityksen jälkeen että "in your face". Ja sietääkin. Hienoa pojat!
Jos samanmoinen poppoo saataisiin Suomessa kasaan, olisi se jotakuinkin näin: Hector, Jari Sillanpää, Tidjân Ba, Ismo Alanko, Lauri Tähkä ja Zarkus Poussa. Eli kovan luokan laulaja/lauluntekijä, hymyilevä kansanviihdyttäjä, kansainvälinen rap-taitaja, alternatiivi 80-luvulta, folk-rock viihdyttäjä sekä kaikkien kiva bändikaveri. Että näin. Ja jos Hector heittäytyy hankalaksi niin sen voisi korvata Teemu Brunilalla, vaikka hän ei soolotuotantoa ole harrastanutkaan. Ai jai... nyt menee ensi yö miettiessä mitä yllämainittu kokoonpano saisikaan aikaan. Vapise Softengine!
