She was Lola in slacks. She was Dolly at school. She was Dolores on the dotted line.

Onko olemassa elokuvaa joka on parempi kuin kirja, johon se perustuu? Se on kysymyksenä tämän viikon leffamaanantaissa. Äkkiseltään vastaan että ei. Tämä johtuu kuitenkin vain siitä, että on joitakin  niin kamalia elokuvasovituksia, että ne tulee aina ensimmäisenä mieleen (eli aina ja ikuisesti Selbyn loistava romaani Last exit to Brooklyn ja sen totaalisen tärviöity Uli Edelin ohjaama filmisovitus). On myös elokuvia joita en uskalla katsoa siksi, että kirjat joihin ne perustuvat ovat minulle niin tärkeitä. Nyt kun tämä Selby-hana avattiin, niin ei, en siis ole nähnyt Unelmien sielunmessua vieläkään. Katsotaan milloin saan rohkeutta tarpeeksi. Myös Nälkäpeliä tässä mietin. Luin trilogian pitkällä lomalla kun halusin olla in hit ja pop, eli ymmärtää nuorison intoa ko. kirjoja kohtaan. Oli jonkinlainen Battle Royale -henki noissa kirjoissa, eli on siis mahdollista että onnistuisi elokuvanakin, koska niin kävi myös BR:lle.

Mutta onhan noita ihan päteviäkin elokuvaversioita. Eri asia on sitten se, tekevätkö ne kirjalle kunniaa sille uskollisena, vai muuttuvatko ne kuinka omaleimaisiksi tulkinnoiksi alkuperäisteoksesta ohjaajiensa ja dramatisoijiensa käsissä. Esimerkiksi Kubrickin tulkinta Hohdosta ja Luhrmannin Romeo + Juliet ovat toki katsomisen arvoisia, vaikkakin kovin erilaisia alkuperäisversioihinsa nähden. Oivia ja kirjoille hyvin uskollisia sovituksia ovat muun muassa Gilliamin Fear and Loathing in Las Vegas ja jo edellämainitun Edelin versio Huumeasema Zoosta. Ja jos sarjakuva lasketaan niin tosi lähelle pääsee myös Watchmen, sillä mielestäni elokuva on yhtä hyvä kuin sarjakuva.

Mutta nyt pitäisi siis miettiä vielä syvemmälle... onko olemassa kirjaa jonka elokuvasovitus nousee lukukokemusta paremmaksi. Pitkään tahkottuani aiheen parissa päädyin seuraavaan. On eräs elokuva, joka jotenkin tiivistää ja selventää kirjan tarinaa ja kertojan välillä sangen sekavaakin ajatuksen juoksua. Luin kirjan, mutta huomaan nyt kaipaavani mieluummin sen elokuvaversioita. Elokuvaversioita on kaksi, ja tässä hehkutan nyt sitä vanhempaa (vaikkakaan en mitenkään voi lytätä kyllä uudempaakaan), Kubrickin tulkintaa vuodelta 1962. Kyseessä siis suuria kysymyksiä ja hämmentäviä ajatuksia herättävä, iki-ihana Lolita, joka perustuu Validimir Nabokovin samannimiseen kirjaan vuodelta 1955. Oman Lolitani olen lukenut niillä legendaarisilla pornokansilla, kaksiosaisena pokkarina. Edelleenkään en oikein ymmärrä miksi siinä kannen kuvassa on aikuinen nainen sälekaihtimia vasten. Postauksen kuvassa on Italialaisen painoksen kansi, se kun tuntui sopivan mielestä suomalaista pornokantta paremmin. Vastaukseni leffamaanantain kysymykseen on siis Lolita.

"Lo-lee-ta: the tip of the tongue taking a trip of three steps down the palate to tap, at three, on the teeth. Lo. Lee. Ta. She was Lo, plain Lo, in the morning, standing four feet ten in one sock. She was Lola in slacks. She was Dolly at school. She was Dolores on the dotted line. But in my arms she was always Lolita."

Kuva: cdon.com