If it's already been done, undo it

Musiikkihaasteessa - Day 10 An awesome driving track.  
Kun ajan yksin, kuuntelen aina tätä. 

Tai ainakin niin aina kun levy löytyy autosta.

Pysy aina pikkuveljenä

Eilen kysyttiin tv-torstaissa eri sarjojen välisten hahmojen yhtäläisyyksiä. Tänään vasta löysin vastauksen. Oikeastaan vastaukseni oli itsestään selvä, mutta kesti tajuttoman kauan löytää sen toisen sarjan nimi, sillä se ei vain ollut mielessä eikä löytynyt muuten kuin selaamalla tarpeeksi kauan perhe-aiheisten amerikkalaisten sitcomien listaa. Huh. Jostain kumman syystä halusin kuitenkin nähdä asian eteen vaivaa, ja kyllä se kannattikin, sillä kumma kyllä sarjojen nimetkin ovat lähes identtisiä.

Aiheenani ovat siis oudot pikkuveljet. Nämä kaksi hahmoa tulivat heti mieleen, sillä ovat molemmat sekä ehdottomia suosikkeja kyseisistä sarjoista (vaikka aika yhtä yhteneviä ovat myös äidit, isät ja isoveljetkin) että todellakin hyvin samankaltaisia. Ensimmäinen hahmoista on hitusen vanhempaa kaliiperia, joten aloitetaanpa hänellä. Kyseessä on Dewey sarjasta Malcolm In the Middle (Veljemme on nero 2000-2006).

Kuva: cdon.com

No ensinnäkin Malcolm in the Middle on mielestäni oikeasti hauska sarja. Mutta kaikista hauskinta siinä on Dewey. Tässä hiukan lainattua esittelyä Deweyn hahmosta:

In the earlier seasons, Dewey was shown to have a very poor grip on reality. Often from his point of view when he asks his parents nicely for something while in reality throwing a horrendous tantrum. He had often been shown biting heads off his toys, eating parts of a teddy bear, marbles, coins, and even underwear. His memories and fantasy also deviated away from reality or the current situation greatly as when he remembered a car incident he was driving while Lois was saying his name, and while Malcolm and Reese were fantasizing on how cool they would look on a motor bike, Dewey was imagining himself with six arms.

Dewey has memories from when he was a baby and dropped by his grandparents. Dewey is about to follow his brother into the gifted class, only to have Malcolm help him stay in normal classes. Malcolm has Reese complete Dewey's test, which accidentally gets Dewey thrown into the "Special" class, which is full of kids considered lost causes. Students in this class are known as the "Buseys" (a reference to actor Gary Busey). Dewey has since organized the class to desire more normalized expectations, and taught them standard lessons. He has been trying to show that they are just as capable as others, and has organized them to do things such as performing an opera he wrote based on his family.

Siirytäämpä sitten seuraavaan, hiukan tuoreempaan sarjaan. Tämä on nimeltään tietenkin vain the Middle, sillä siinä ei esiinny Malcolm -nimistä henkilöä. Tuotanto on aloitettu vuonna 2009 ja ilmeisesti yhä jatkuu (viisi seasonia on jo melkein paketissa). Asetelma on hyvin samankaltainen aiempaan nähden. Vanhemmat ja lapset keskipisteessä. Mikäs siinä, toimii aina. Middle keskittyy kuitenkin hiukan enemmän aikuisten välisiin kuhinoihin.

Kuva: cdon.com

Hauskinta Middlessä on kuitenkin pikkuveli Brick kaikkine omituisuuksineen. Voisin hyvin nähdä Brickin ja Deweyn veljesparina. Niin samanlaisia outolintuja molemmat ovat. Tässä hahmokuvausta wikipediasta:

Atticus Shaffer as Brick Heck, youngest of Mike and Frankie's children, loves to read and has a habit of repeating words from his previous sentence to himself in a whisper. In season 1 episode 5, it is revealed that he possesses an eidetic memory. He is smarter than most teenagers, having read Of Mice and Men, a book his elder brother is struggling with at the same time. He also loves the "Planet Nowhere" series, and the real-life "Percy Jackson and the Olympians" . He is exceptionally intelligent but easily distracted, leading him to procrastinate on doing his homework assignments and projects. Brick is a known gephyrophobiac, and is fascinated with fonts. Due to his awkwardness, he struggles to make friends. In Season 2 he befriended an equally awkward boy named Arlo, whom Brick himself struggles to deal with. There has been a lot of mention of occupational therapy, but he hasn't actually seen an OT yet.

 

En tiedä onko tämä "oudon pikkuveljen" hahmo yleinen stereotypia. Ihan äkkiä en keksi muita sarjoja joista seltainen löytyy. Tyhmä isoveli lienee se yleisempi ja tutumpi stereotypia. Mutta huikkailkaapa jos muistatte heti lisää näitä pieniä ja omituisia pikkuvelikultia.

Terveisiä omalle oudolle pikkuveljelle!

Monta sataa lauantaita sitten

Musiikkihaasteessa Day 9 Your favourite new release (2 months). Tässä nyt mennään juuri ja juuri sillä hilkulla että vieläkö ollaan siina kahden kuukauden sisällä. Mutta jos lasketaan levyn julkaisusta tai musiikkivideon julkaisusta niin juuri mahtuu mukaan. Rap-yhtye Gasellien toinen albumi "Aina" kun julkaistiin 25. lokakuuta 2013. Ja albumin kolmas musiikkivideo "2006" julkaistiin syyskuussa 2013. Lokakuun sateissa minua riemastutti kyseinen rap-ralli. Jotain surullista, tylyä, kornia ja hyvin huvittavaa. Karu taustakomppi, osin ei-niin-hyvät tekstit, mutta välillä niin osuvat että en voinut olla samaistumatta. Valintani omaksi suosikikseni uusien julkaisujen joukosta on siis 2006. Ihan vain, koska "viimeks oli hauskaa vuonna 2006". Videon voi katsoa täältä.

Kuvalainaus: Wikipedia

She was Lola in slacks. She was Dolly at school. She was Dolores on the dotted line.

Onko olemassa elokuvaa joka on parempi kuin kirja, johon se perustuu? Se on kysymyksenä tämän viikon leffamaanantaissa. Äkkiseltään vastaan että ei. Tämä johtuu kuitenkin vain siitä, että on joitakin  niin kamalia elokuvasovituksia, että ne tulee aina ensimmäisenä mieleen (eli aina ja ikuisesti Selbyn loistava romaani Last exit to Brooklyn ja sen totaalisen tärviöity Uli Edelin ohjaama filmisovitus). On myös elokuvia joita en uskalla katsoa siksi, että kirjat joihin ne perustuvat ovat minulle niin tärkeitä. Nyt kun tämä Selby-hana avattiin, niin ei, en siis ole nähnyt Unelmien sielunmessua vieläkään. Katsotaan milloin saan rohkeutta tarpeeksi. Myös Nälkäpeliä tässä mietin. Luin trilogian pitkällä lomalla kun halusin olla in hit ja pop, eli ymmärtää nuorison intoa ko. kirjoja kohtaan. Oli jonkinlainen Battle Royale -henki noissa kirjoissa, eli on siis mahdollista että onnistuisi elokuvanakin, koska niin kävi myös BR:lle.

Mutta onhan noita ihan päteviäkin elokuvaversioita. Eri asia on sitten se, tekevätkö ne kirjalle kunniaa sille uskollisena, vai muuttuvatko ne kuinka omaleimaisiksi tulkinnoiksi alkuperäisteoksesta ohjaajiensa ja dramatisoijiensa käsissä. Esimerkiksi Kubrickin tulkinta Hohdosta ja Luhrmannin Romeo + Juliet ovat toki katsomisen arvoisia, vaikkakin kovin erilaisia alkuperäisversioihinsa nähden. Oivia ja kirjoille hyvin uskollisia sovituksia ovat muun muassa Gilliamin Fear and Loathing in Las Vegas ja jo edellämainitun Edelin versio Huumeasema Zoosta. Ja jos sarjakuva lasketaan niin tosi lähelle pääsee myös Watchmen, sillä mielestäni elokuva on yhtä hyvä kuin sarjakuva.

Mutta nyt pitäisi siis miettiä vielä syvemmälle... onko olemassa kirjaa jonka elokuvasovitus nousee lukukokemusta paremmaksi. Pitkään tahkottuani aiheen parissa päädyin seuraavaan. On eräs elokuva, joka jotenkin tiivistää ja selventää kirjan tarinaa ja kertojan välillä sangen sekavaakin ajatuksen juoksua. Luin kirjan, mutta huomaan nyt kaipaavani mieluummin sen elokuvaversioita. Elokuvaversioita on kaksi, ja tässä hehkutan nyt sitä vanhempaa (vaikkakaan en mitenkään voi lytätä kyllä uudempaakaan), Kubrickin tulkintaa vuodelta 1962. Kyseessä siis suuria kysymyksiä ja hämmentäviä ajatuksia herättävä, iki-ihana Lolita, joka perustuu Validimir Nabokovin samannimiseen kirjaan vuodelta 1955. Oman Lolitani olen lukenut niillä legendaarisilla pornokansilla, kaksiosaisena pokkarina. Edelleenkään en oikein ymmärrä miksi siinä kannen kuvassa on aikuinen nainen sälekaihtimia vasten. Postauksen kuvassa on Italialaisen painoksen kansi, se kun tuntui sopivan mielestä suomalaista pornokantta paremmin. Vastaukseni leffamaanantain kysymykseen on siis Lolita.

"Lo-lee-ta: the tip of the tongue taking a trip of three steps down the palate to tap, at three, on the teeth. Lo. Lee. Ta. She was Lo, plain Lo, in the morning, standing four feet ten in one sock. She was Lola in slacks. She was Dolly at school. She was Dolores on the dotted line. But in my arms she was always Lolita."

Kuva: cdon.com

Liskoihmiset

Vastailen nyt muutamaa päivää myöhässä tähän tv-torstain haasteeseen. Haasteessa pyydetään nimeämään tv-sarjan hahmo, jota olet joskus inhonnut, mutta joka jostain syystä on onnistunut voittamaan minut puolelleen. Haasteessa pyydetään myös kertomaan mistä kyseinen muutos mahdollisesti johtui.

Jostain syystä tiesin heti mitä vastaisin, joten täysin tämän intuition varassa sitten vastaankin. Valintani on Jane Badlerin esittämä Diana, sarjasta V. Selitystäkin riittää, mutta ensin joudun tutkailemaan hiukan sarjan taustoja ja sitä miten ja milloin niitä suomessa esitettiinkään jotta muistaisin oikein "tarinan" kulun. Siis oman tarinani joka kertoo siitä, miten ja milloin aloin pitämään Dianan hahmosta.

Ensimmäisellä tv-kierroksellaan suomessa (en löytänyt tarkkaa ajankohtaa äkkiseltään, mutta jonnekin 80-luvun jälkipuoliskolle tuon ajottaisin), esitettiin ilmeisesti vain alkuperäinen kaksiosainen minisarja. Toisella kerralla (muistaakseni) mukana oli jo The Final Battle jaksot. Näitä seurannutta V-sarjaa ei taidettu ruudussa koskaan nähdäkään, mutta jaksot oli videovuokraamoista saatavissa. Kyseinen sarja on saanut siis kunnian olla ensimmäinen niin fanittamani tv-sarja, että kotiin todellakin kannettiin kaksi muovikassillista vhs-kasetteja jotta saatiin vierailijat kuriin. Seuraavan kerran vhs-kasetteja kannettiinkin vasta Twin Peaksin aikaan. Hiukan sekavaa oli selvittää sarjan todellista kulkua, mutta täältä löytyy kattavasti tietoa kaikista sarjaan kuuluvista osista ynnä oheistuotteista. Fanisivuista kiinnostavin ja kuvarikkain sen sijaan on tämä. Alkoi kiinnostamaan myös tuo uusin rykäys vuosilta 2009-2011, erityisesti nyt kun tiedän Dianankin siinä olevan.

Mutta Dianasta siis... Hänhän siis oli vierailijoiden komentaja, viralliselta arvoltaan Chief Science Officer. Lisää Dianan luonteenkuvasta voi lukea täältä. 80-luvulla sympatiani olivat tietenkin vastarintaliikkeen puolella, joten luonnollisesti inhosin Dianaa. Pitkää sarjaa (V-series) katsoessa Diana alkoi jotenkin rasittaa ja ärsyttää enkä siis yhtään lämmennyt hänen liskoilulleen (jota siis oli yhä enenemissä määrin noissa lisäjaksoissa). Pidin alkujaksojen ja Final Battlen tunnelmista muutenkin enemmän. Dianasta aloin pitää vasta aikuisiällä DVD-kertauksen yhteydessä. Taisin olla vasta silloin kypsä ymmärtään ja arvostamaan Dianan sadistisia piirteitä ja aloin kompata muutenkin enemmän vierailjoiden meininkiä. Diana on aika kova lady, jolle soisin maailman herruuden mielelläni. Vahva vanhva nainen!

Löysin myös tällaisen mielenkiintoisen kirjoituksen alkuperäisestä V-sarjasta. Siinä sivutaan monia niitä ajatuksia ja asioita joita itsekin tuumailin sarjan uudelleenkatselun yhteydessä. Kirjoittaja kertoo myös ajatuksistaan uutta V-sarjaa kohtaan. Mielenkiintoista.

Kuva: cdon.com

Äsht. No nyt alkoi se teemamusiikkikin soimaan päässä. Ei pitäisi ajatella V:tä näin paljon kerralla. 

Over and out.

Kuka tappoi Karenin?

Leffamaanantaissa kysellään Meryl Streep -mieltymyksiäni. En oikeastaan taida sellaisia hirveästi omistaa, mutta enpä saa vilunväristyksiäkään häntä ajatellessani, toisin kuin käy esimerkiksi Jennifer Jason Leighn kohdalla. Ynh...

Meryl Streep on esiintynyt muutamissa erinomaisissa elokuvissa ja toisaalta taas jotkut hänen rooleistaan ovat hillittömiä (toisin kuin elokuvat joissa ne ovat). Esimerkiksi Julie & Juliassa Streepin roolisuoritus on aivan täydellinen vaikka itse elokuva jääkin minulle jonnekin puolihöttöisen hattaran tasolle. Samoin Streepin tulkinta Karhiaisessa on upea, vaikkakaan elokuva ei mielestäni koskaan noussut kirjan tasolle.

Alunperin olisin halunnut vastata tähän haasteeseen Tony Kushnerin näytelmäfilmatisoinnilla Angels in Americasta. Siinä Meryl Streep esittää näytelmän mukaisesti kolmoisroolia mormoniäitinä, Ethel Rosenberginä sekä yhtenä enkeleistä. Upeasti ja näytelmälle uskollisesti dramatisoitu AIA lasketaan ilmeisesti kuitenkin televisiodraaman puolelle, joten siirryn asiassa eteenpäin.

Seuraavaksi suurimman vaikutuksen minuun on tehnyt Merylin tulkinta tosielämän sankarista Karen Silkwoodista. Mike Nichols ohjasi Silkwoodin tarinan elokuvaksi vuonna 1983. Ja olipa Meryl-rouva Oscar-ehdokkaana tästäkin roolistaan. Myös Cher tekee kertakaikkiaan elämänsä kenties parhaimman roolityön tässä elokuvassa. Saattaa nimittäin olla, että syy miksi Merylin suorituksesta pidän johtuu juurikin hänen ja Cherin välisestä kemiasta.

Kuvalainaus: Wikipedia

TV-sarjojen musiikista

Päivän teemana tänään on tv-sarjojen musiikki. TV-torstaissa kysytään minkä kappaleen tai yhtyeen olen löytänyt tv-sarjan avulla. Oma löytöni ei ole uusi, ja olen oikeastaan kuullut kappaleen ennen sarjan näkemistä. Pidän laulusta paljon, ja erityisesti pidän sen tunnelmasta. Ihastuin myös siihen miten mainiosti laulu sopii sarjan teemamusiikiksi ja kuvastaa sen henkilöitä. Kappaleen taustalla on Liisa Akimof (jonka kädenjälkeä näkyy ja kuuluu muutenkin sarjassa), mutta sen laulaa Tavaramarkkinoista tuttu Elisa Korjus. Tavaramarkkinoita olen fanitellut muutenkin (tässä blogissakin), mutta Elisalle ropisi kyllä lisää pisteitä tästä suorituksesta.

Kuva: cdon.com

Laulu on siis Harvoin Tarjolla -sarjan saman niminen teema

Toisessa musiikkihaasteessa sen sijaan on aiheena laulu, joka muistuttaa minua suosikkisarjastani. Alun perin kysymys kuuluu siis näin: Day 8 A song that reminds you of your favourite TV Show. Päivän haasteet tuntuivat sopivan yhteen, vaikkakin vaativat kovin erilaista pohdintaa osakseen.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen nostan suosikkisarjakseni Twin Peaksin ja siitä minua muistuttaa Fire Walk With Me -elokuvasta ja soundtrackilta tutuksi tullut kappale A Real Indication. Kaikessa on kovin vahva Twin Peaks kytky toki. Kappalekin on Lynchin ja Badalamentin käsialaa ja esityskin Badalamentin. Kappale soi elokuvassa vajaan minuutin ajan Bobbyn teemana. Vuosien saatossa onnistuin sotkemaan asian mielessäni niin, että se oli jo sarjassakin aina Bobbyn liikkeiden taustalla (vähän samoin kuin esim. Audreylla oli oma teemansa). Näin ei kuitenkaan ollut, vaan tosiaan laulu soi ainoastaan Fire Walk With Men yhdessä kohtauksessa. Mutta näin ollen siis laulu muistuttaa minua tv-sarjasta. Lisätietoa kaikesta mahdollisesta Twin Peaks huuhaasta tuolta A Real Indication linkin takaa. Siellä myös Lynchin ja Badalamentin video kappaleesta sekä sanat.

Kuva: cdon.com